Juhlallista Itsenäisyyspäivää kaikille! Täällä Meikussa juhlistamme tätä meille kaikille tärkeää päivää nauttimalla päivälliseksi poronkäristystä, perunamuussia ja puolukkahilloa. Iltapäiväkahvilla syömme juhlaleivoksen. Ilta menee tietysti teeveen ääressä Linnan Juhlia katsellessa. Mä mietin jo illasta, että mikä on mun biisivalintani tänään ja innostuinkin oikein kahlaamaan Wikipediassa. Alusta alkaen oli selvää, että valintani on joku versio Finlandia-hymnistä.

image.jpg

Wikipedia kertoo seuraavaa Finlandia-hymnistä;

Sibelius ei alun perin tarkoittanut teostaan laulettavaksi. Finlandia-hymni-osaan tehtiin kuitenkin alusta asti sanoituksia, eikä hän katsonut voivansa sitä tai teoksen laulamista estää. Tenori Wäinö Solan tehtyä oman sanoituksensa vuonna 1937 Sibelius taipui sovittamaan Finlandia-hymnin mieskuorolle. Sekä Sola että Sibelius olivat vapaamuurareita ja teoksen ensiesitys oli Helsingin Pyhän Johanneksen Loosissa 21. huhtikuuta 1938.[1] Vapaamuurarillisissa tilaisuuksissa Finlandia lauletaan edelleen yleensä Solan sanoin. Tämä Finlandian ensimmäinen kuorosovitus sisältyy viimeisenä osana Sibeliuksen opukseen nro 113, Vapaamuurarirituaalimusiikkia.

Sibeliusta kunnioittaen mun valintani onkin tälle Itsenäisyyspäivälle versio Finlandiasta, jossa ei lauleta, Nightwish ja Finlandia. 

http://youtu.be/c6vsvb-5b_4

Täällä kaikki hyvin ja ei muutosta olotilaan, eli odotellaan ja ihmetellään. Nautitaan juhlallisesta päivästä 💙